Kehuminen - koulukulttuurin D-vitamiinivalmiste?

Suomalaiseen ajatteluun kuuluu, että oppilaita on kannustettava. On pyrittävä luomaan rento ja kilpailusta vapaa, tasa-arvoinen ilmapiiri, jossa oppilaalla on mahdollisuus kokea onnistumisen tunteita ja sitä kautta saavuttaa vahva itsetunto oppimisen suhteen. Ilmapiirin luonnissa saatetaan onnistuakin, mutta kuinka on varsinaisen tavoitteen laita?

Oppimisen suhteen suomalaisnuorisolla on tutkitusti matalahko itsetunto (erityisesti matematiikassa!), vähäinen motivaatio ja lähes olematon kiinnostus koulunkäyntiin. Läksyt tehdään, koska on pakko (jos on). Kokeisiin luetaan, koska arvosana vaikuttaa todistukseen. Oppimisen motivaattorina toimii lähinnä mekaaninen ulkoa opettelu, vaikka suomalaisoppilailla tehokkaimmat oppimistulokset saavutetaan silloin, kun motivaatio on sisäistä. Minkäänlaista draivia en itse ole suomalaisista luokkahuoneista löytänyt (muutamaa äärimmäisen harvinaista poikkeusta lukuun ottamatta). Monilla opiskelijoilla on vielä yliopisto-opiskeluvaiheessakin hämmästyttävän heikot opiskelutaidot, kehno aloitteellisuus sekä vähäinen käsitys siitä, mitä he voisivatkaan saavuttaa. Onko suomalainen positiivinen ilmapiiri siis kannustavuuden sijaan latistava ja korkeintaan kädenlämpöinen? Missä suomalainen oppii asettamaan tavoitteita? Missä hän oppii saavuttamaan ne? Missä hän oppii kekseliääksi, aloitteelliseksi, rohkeaksi, argumentoivaksi?

Oma kokemukseni asiasta liittyy englannin kielen taitooni. Koin asiassa puutteita, mutta kohtaamani ihmiset kuitenkin poikkeuksetta kehuivat osaamistani ja kannustivat kielen käytössä. Tulihan siitä hyvä mieli, mutta mitään apua asiasta ei ollut. Oli itsellenikin epäselvää, oliko kielitaidossani ongelmia. Jos, niin millaisia? Tilanne junnasi paikoillaan, joskin itse yritin löytää opettajaa, joka osaisi parantaa kielitaitoani sen löysän hyväksymisen sijaan. Vasta, kun kohtasin professorin (ulkomaisen), joka ensi töikseen ilmoitti, ettei korkealle tähtäävän tutkijan taustalla voi olla englantia ihan kivasti osaava kirjoittaja, vaan että minun olisi parannettava joka ainoa virheellinen nyanssi ja pyrittävä lähes mahdottomaan, mikä suurimmalta osalta (suomalaisia) jää tekemättä, pääsin tilanteeseen, jossa joku a) asetti osaamiseni oikealle tolalle b) kertoi missä mättää ja c) auttoi korjaamaan tilannetta. Tämä avasi silmiäni.

Jotakuinkin vastaavaan törmäsin luettuani kehityspsykologin (Harter, 1999) tutkimusta lapsista, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet vaille sosiaalisessa kanssakäymisessä saatavaa palautetta siitä, mikä on suotavaa/väärää/kannatettavaa/ominaista itselle. Tällaiset lapset eivät opi asioiden merkityksiä, ja identiteetin rakentuminen vaarantuu vailla käsitystä siitä, millainen olento sattuu olemaan suhteessa muihin. Vaarantuuko suomalaisen kulttuurin kehitys (johonkin muuhun kuin negatiiviseen suuntaan), kun emme kerro toisillemme, millaisia olentoja satumme olemaan? Me suomalaisethan hyväksymme mitä hyvänsä: hyväksymme epäsosiaalisuuden, töykeyden, huonon palvelun, epäselvät ohjeistukset, passiiviset oppilaat ja työntekijät, alkoholismin, huonon käytöksen, loputtoman epävarmuuden, valituksen, aikaansaamattomuuden, laimeuden.

Tehokas oppiminen ei edellytä varauksetonta kehumista tai taskulämmintä lässynläätä. Oppiminen edellyttää kykyä suhteuttaa ja tunnistaa osaamisensa, asettaa tavoitteensa oikein ja riittävää apua kumpaankin edellä mainittuun. Onnistumisen tunteesta seuraa toki itseluottamusta, mutta tuskin onnistumisesta, joka on pelkkä rutiinitoimitus tai rimanalitus, ja joka kuitenkin saa ympäristössä aikaiseksi hyväksymis-, kehumis- tai kannustusreaktion.

Tässä blogissa tullaan keskustelemaan oppimiseen sekä suomalaiseen koulukulttuuriin liittyvästä problematiikasta ja toki myös vahvuuksista. Niistä todellisista sellaisista. Kutsun kaikki asiasta kiinnostuneet, asiasta jotakin ymmärtävät sekä muuten vaan keskusteluun kykenevät kehittämään blogia, jonka syvin ja lopullinen tarkoitus on luoda uudenlaista oppimiskulttuuria, keskustelevampaa koulukulttuuria, laatua. Tunnistetaan yhdessä tämänhetkinen tila, ongelmat ja keksitään parannus, luovasti, aktiivisesti, tyylikkäästi, rohkeasti, täräyttävästi!

Kirjallisuus:

Dweck, C. S. (1999). Self-theories: Their role in motivation, personality and development. Philadelphia: Psychology Press.

Harter, Susan (1999): The Construction of the Self. A Developmental Perspective. The Guildford Press, New York.

Hirvonen, Kati (2012): Onko laskutaito laskussa?  OPH, Koulutuksen seurantaraportit 2012:4.

Niemi, Eero K. & Metsämuuronen, Jari (2012): Miten matematiikan taidot kehittyvät? OPH, Koulutuksen seurantaraportit 2010:2.

OECD: PISA 2009 Results (2010): What Students Know and Can Do: Student Performance in Reading, Mathematics and Science (Volume I).

Zhu, Yan & Leung, Frederick K. S. (2011): Motivation and Achievement: Is There an East Asian Model? International Journal for Science and Mathematics Education (9), p. 1189-1212.