maanantai 4. marraskuuta 2013

Läksyt tehtynä!


Sattuipa kerran niin, että luokanopettajaopiskelijalle annettiin biologiaan liittyen tehtäväksi valita jokin eläin ja tutustua siihen. Tehtävän teko jäi opiskelijalta viime tippaan: yhdeltätoista edellisenä iltana alkoi pakertaminen ja tiedon hankinta nettiä selaillen. Työstä tuli riittävän hyvä, ja olihan se tärkeää saada tehdyksi. Vai oliko? Aamun luennolla tehtävää ei oikeastaan käsitelty. Eläinten kuvat pyydettiin leikkaamaan ja kiinnittämään seinille. Tarkistettiin suurin piirtein, kenellä tehtävä oli tehtynä, ja mentiin sitten muihin asioihin.
Oliko kyseessä oppiminen vai työnteon kontrollointi?

Me kaikki teemme joskus turhaa työtä. Asiasta on kirjoitettu syksyn aikana Helsingin Sanomissa (lue esim. http://www.hs.fi/sunnuntai/a1381550393662). Linkin takaa löytyvässä artikkelissa käsiteltiin kaikkien työelämässä olevien tuntemia raportteja, sisäänkirjautumisia ynnä muita työpäivien täytteitä, joilla ei tunnu olevan mitään tekemistä varsinaisen työn sisällön kanssa. Päähuomio kohdistui kuitenkin siihen, mihin näiden raporttien ja muiden tiedonkeruulomakkeiden dataa hyödynnetään: useimmiten ei yhtään mihinkään. Esimiehet, työnjohtajat, systeemit ja hierarkiat velvoittavat siis suurta massaa fiksuja ihmisiä käyttämään aikaansa työn sisällön ja laadun arkistoimiseen ilman, että tämän kirjanpidon seurauksena huonot toimintatavat paranisivat, väsyneet työntekijät saisivat helpotuksen tai että mitään muutakaan reaktiota olisi odotettavissa.

Ja me kaikkihan tiedämme: niin turhauttavaa.

Mutta kuka on tullut ajatelleeksi, että tämä sama hölmöläisten kulttuuri koskee yhtä lailla erästä valtaisaa ihmisryhmää, jolle ei kaiken lisäksi ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta suotu mahdollisuuksia nurista kohtelustaan (paitsi rangaistuksen uhalla)?

Tämä ryhmä puurtaa hyödytöntä dataa, jota tuskin kukaan koskaan mihinkään käyttää, vain saadakseen kuittauksen homman suorittamisesta. Kaiken lisäksi dead line day is everyday, näitä tehtäviä ei siis voi lykätä sopivampaa hetkeä odottamaan. "Raportit" on kasattava vaikka yön pikkutunneilla, mikäli halutaan välttyä rangaistuksilta.

Puhun peruskoululaisista.

Kävipä nimittäin niinkin, että luokanopettajaopiskelijalla sattui olemaan opetusharjoittelu päällä. Tunneilla oli kivaa ja uutta opittiin - sehän on se koulun tarkoitus. Mutta kas, luokanopettajaopiskelija oli unohtanut valita läksyt! Jotain oli siis keksittävä ja pian. Ohjaaja etsi kirjasta nopeasti tehtävänipun pikku koululaisille seuraavaa päivää varten. Hyvä, näin varmistettiin että pilteillä oli jotain tekemistä myöhäisillalle harrastusten ja neljän muun aineen läksyjen teon jälkeiseen aikaan.

Seuraavan päivän tunnilla tarkistettiin, kuka oli tehnyt, kuka ei. Laiskureille tuli merkintä nettipalveluun, kolmesta merkinnästä seuraisi jälki-istuntoa. Tämän jälkeen tuntia jatkettiin kuin ei hyödytöntä ja halventavaa raportintarkastusepisodia olisi ollutkaan - kirjaimellisesti. Läksyjen sisältö ei nimittäin kiinnostanut ketään, saati se millaisia ongelmia tai mietteitä niitä tehdessä oli herännyt.

On totta, että läksyjen teko on yhteydessä osaamistasoon. No mikäs ihme se on, sillä hyvin osaavat tekevät paljon läksyjä, vähän osaavat vähemmän. Yhteys osaamisen ja läksyjen teon välillä kulkeekin pikemmin osaamistasosta tekemiseen kuin päinvastoin.

On myös totta, että koulun tulee opettaa sinnikkyyteen ja työntekoon. Mutta asian voisi hoitaa tyylikkäästikin. Oppilasta arvostavassa koulussa opettajat voisivat keskenään sopia sinnikkyyskaudesta, jonka aikana läksyjä saisi enemmän, ja toisaalta oppimiskaudesta, jolloin keskityttäisiin sisältöihin suorittamisen sijaan (ja ansaittuun vapaa-aikaan intensiivisen koulussa opiskelemisen vastapainona).

On vaikea ymmärtää, miksei oppitunneilla käytetty aika riittäisi oppilaiden oppimiseen (joka siis ei ole synonyymi kirjojen täyttämiselle). Toki kotonakin voi tehdä tehtäviä, mutta harvoja ja valittuja. Laadukkaita, syvälliseen oppimiseen ja itsenäisyyteen ohjastavia tehtäviä, jotka saisivat arvoisensa käsittelyn oppitunneilla.

Onko läksykulttuurissa parantamisen varaa, vai onko koulun perinteen paino tässäkin asiassa liian raskas? Kuka uskaltaa kyseenalaistaa turhat kotiläksyt siinä missä tarpeettomat seurantaraportitkin? Kenen tarpeita läksyperinne palvelee?
  

Ja tähän loppuun: Eiköhän kirjoiteta vielä tämän illan aikana 5-sivuinen essee peruskoulun muuttumattomuuden problematiikasta. Esseet voi palauttaa aamuun mennessä osoitteeseen laura.tuohilampi'at'helsinki.fi. Niille lukijoille, jotka eivät palauta tehtävää, joutunen laittamaan merkinnän rekisteriini. Palautetut tekstit lupaan hävittää asianmukaisesti, niin, ettei niihin koskaan enää palata. Tämä, hyvät lukijani, ihan vain oppimista tukeakseni.


7 kommenttia:

  1. Tämä kun yhdistetään vielä taitavasti läpikäymisen pedagogiikkaan, niin eikö vain ole laatu tapissa ja pykälät täytetty ;-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anne linkistä!
    Erityisen osuva tuo "ihan turha kurssi, ei käyty puoliakaan läpi" :) Tässäkin näkyy oppikirjakeskeisyyden ongelmallisuus!

    Läpikäymisen pedagogiikka on itse asiassa ideologinen ajatus siitä, että kaikki on mahdollista "käydä läpi" ja että tämän seurauksena jokainen yksilö lähtötasostaan riippumatta on samalla osaamistasolla. Asiat ikään kuin ladataan koneisiin ja siellä ne ovat sitten, käyttökelpoisina.

    Kun opetin itse ihan ensimmäisiä matikan kurssejani, suurin motivaattori asioiden toisin tekemiseen oli välitön havainto siitä, ettei iso osa oppilaista opi yhtään mitään isosta osasta "läpikäytäviä" asioita. Miten olisin voinut murehtia sitä, että oppilaalta jää läpikäymättä asia jollei hän kiireen ja yleisen läpikäymisen pedagogiikan vuoksi opi siitä yhtään mitään joka tapauksessa?

    Olen kuullut OPH:n pääjohtaja Aulis Pitkälän ihmettelevän monesti esityksissään sitä, mihin kouluissa oikein on kiire. Uskon vastauksen olevan: läpikäymiseen.

    VastaaPoista
  3. Mites flipped classroomin ajatus että läksy olisikin opettajan luento-osuus videolta ennalta katsottavaksi ja siten piltit olisivat valmiimpia tunnin oppimistilanteisiin?

    VastaaPoista
  4. Flipped classroom ei ainakaan jätä kotona tehtyä työtä hyödyntämättä! :)

    VastaaPoista
  5. Jos tasa-arvoisia ollaan, niin voi antaa vain turhia läksyjä, eli niitä tehtäviä jotka kaikki jo osaavat. Opettaja ei voi vaikuttaa siihen tukeen ja niihin olosuhteisiin, joissa oppilaat läksyjään tekevät. Jos jotain uutta tai syvällisempää pitä oppia, niin oppilailla on epätasa-arvoinen lähtötilanne kodeissa. Ja useinkin siellä tehdään yksin.
    Mutta jos kotitehtäviä tehdään, niin ne voisivat olla muuta kun niitä perinteisiä läksyjä.Vaikka tyyliin käänteinen opetus.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Rauno!

    Kirjoitan juuri tässä samanaikaisesti artikkelia tuosta läksyjen teon ja kodin tuen problematiikasta. Olen jo monessa yhteydessä yrittänyt muistuttaa, ettei kotitehtävien lisääminen paranna osaamista, jos ongelma on tuen puute niitä tehtäessä.
    Korrelaatio läksyjen teon ja osaamisen välillä ei tarkoita lisäämisen autuaaksi tekevää voimaa.

    Opettajan on mielestäni huolehdittava, että läksyjen tekoon on myös edellytykset esimerkiksi läksykerhossa tms (jos niitä kerran on pakko antaa). Akateemisuuden periytyvyyttä, eli ei-akateemisten perheiden lasten mahdollisuuksien vähentämistä ei tarvita tämän enempää.

    VastaaPoista
  7. Tähän postaukseen liittyvässä Facebook-keskustelussa tuli esiin tuo Raunonkin esittämä läksyihin liittyvä epätasa-arvoisuus.

    Siteeraan tähän ensin toisaalle kirjoittamaani tekstiä:

    "Voikin olla vahingollista, jos korrelaation nojalla vedetään johtopäätös, jonka mukaan kotitehtävien lisääminen automaattisesti parantaisi oppilaan kuin oppilaan osaamistasoa. Lisäämällä kotitehtävien määrää paremman oppimisen toivossa saatetaan päätyä yhä enemmän eriäviin osaamisprofiileihin jo ennestään osaavien, korkeasti koulutettujen perheiden lapsien pystyessä vastaamaan muutokseen samalla kun huonommassa asemassa olevat oppilaat joutuvat yhä suurempiin vaikeuksiin lisääntyneiden kotitehtävien ja niihin liittyvien rangaistuskäytäntöjen puristuksessa."

    Sitten esimerkki sitä silmällä pitäen, ettei läksyjen antamisesta uskalleta kuitenkaan luopua:

    Läksy a:
    Ratkaise x

    3x+1/2x=5.

    Yläastelaisen tehtävä siis. Kuinkahan monta vanhempaa Suomesta löytyy, joka ei suoralta käsin saa tehtävää ratkaistua? (Vastaus: Hirveän monta.) Mitä tuolloin tekee oppilas, joka ei osaa, ei ole kiinnostunut jne? (Vastaus: saa rangaistuksen läksyjen tekemättä jättämisestä, minkä lisäksi hänen vanhempansa joko voivat vain huolestuneina katsella asiaa vierestä TAI saavat asiasta pontta ajatukselle, ettei koulusta ole elämän kannalta mitään todellista hyötyä).

    Joten miten olisi läksy b:

    -Pohdi, mitä x tarkoittaa yhtälössä 3x=6. Kysy asiaa myös vanhemmiltasi / sisaruksiltasi. -Osaatteko ratkaista, mikä luku x:n paikalla "toteuttaa yhtälön"? -Miten ratkaisitte asian, entä keksittekö erilaisia tapoja ratkaista?
    -Missä tilanteessa saattaisit tarvita vastaavanlaisen yhtälön ratkaisutaitoa (työ, arkielämä, tulevat opinnot)?
    -Mitä oppimiseen liittyvä taitoja yhtälönratkaisun käsittely mielestäsi opettaa a) silloin jos sen oppii b) silloinkin vaikka sitä ei opi?
    -Läksy on tarkoitus käydä kotona / kavereiden kanssa keskustellen. -Jutellaan tunnilla heränneistä ajatuksista!
    -Jos kaipaat apua sen selvittämiseen, miten yhtälö todellisuudessa ratkaistaan, katso hyvä ohje opetusvideolta (linkki)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.