tiistai 12. marraskuuta 2013

Ulos täältä, senkin ilkeä virheiden osoittelija!


Haluan tehdä aina virheettömästi, ja vain virheettömästi. Näin on oikein. Ja jos joskus tekisin virheen... 
No, kun en tee!!


Oppimiseen liittyvissä motivaatioteorioissa käytetään usein kolmijakoista orientaatiomallia. Tämä sisältää oppimisorientaation, suoritusorientaation sekä välttämisorientaation. Näistä ensimmäinen kuvaa sisäistä halua oppia ja ymmärtää, niin sanottua ”mestarillista osaamista”. Keskimmäinen kuvaa oppimista, jonka motivaattori tulee ulkoapäin, esimerkiksi halusta menestyä kokeessa tai saavuttaa unelmien opiskelupaikka. Tämä ulkoa kumpuava motivaatio voi joskus johtaa sisäiseen motivaatioon ja sitä kautta syvempään oppimiseen, mutta voi esiintyä myös pinnallisena tapana opetella asioita tunnustuksen tai menestymisen saavuttamiseksi, tämän jälkeen asiat unohtaen. 

Kolmas orientaatio eroaa kahdesta ensimmäisestä sikäli, että siinä on vaikea nähdä mitään oppimista hyödyttävää. Tämä välttämisorientaatio näyttäytyy pyrkimyksenä estää kanssakumppaneitaan (tai opettajaa) huomaamasta oman osaamisensa puutteita. Välttämisorientaatiota esiintyy heikot taidot omaavien lisäksi myös ihmisillä, joiden osaamista ei tarvitsisi peitellä – siis hyvin osaavien keskuudessa. Tähän voi johtaa heikko pystyvyyden tunne, mutta myös kilpailuhenkisyys ja epäonnistumisen vaarallisuuden korostaminen. Välttämisorientaatio korreloi tutkimuksissa matalan suoritustason ja heikkojen asenteiden kanssa, joten olipa se näiden syy tai seuraus, on sellaisen olemassaolo joka tapauksessa merkki siitä, että jotakin on pielessä.

Suomalaisessa koulujärjestelmässä on monia piirteitä, jotka tuottavat välttämisorientaatiota. Toki vähemmän kuin monien muiden maiden järjestelmissä, mutta tarpeettomuudessaan meillä kannattaisi kuitenkin näitä jäljellä oleviakin karsia. Näitä piirteitä ovat


  • järjestämisen pakko arvioinnin avulla, toimimattomin mittarein (oppimista on käytännössä mahdotonta mitata luotettavasti yksittäisen testin avulla, ja näiden mittausten tuloksena ei suinkaan ole luotettava diagnosointi vaan oppilaan leimaaminen ja itseään toteuttava ennustus)
  • se, että kokeissa (ja siis arvioinnissa) mitataan virheettömyyttä, ei esimerkiksi strategioita, vaihtoehtoisten menetelmien runsautta, soveltamiskykyä tai viitseliäisyyttä jatkaa vastoinkäymisiä kohdatessa
  • hiljaisuuden pedagogiikka: äänettömässä luokassa opettajan kysymykseen vastaaminen saa suhteettoman suuren sosiaalisen huomion, toisin kuin keskustelut sallivassa ryhmäoppimistilanteessa
  • läpikäymisen pedagogiikka: liian monien asioiden väkinäinen mahduttaminen sekä ajatus siitä, että kaikkien on edettävä samaan tahtiin aiheuttavat kiirettä, joka estää sisältöjen prosessoimisen (kuvatunlainen opetus etenee mutkattomimmin, jos oppilaat vastaavat ripeästi ja ”oikein”, eivätkä aiheuta hidasteita vaihtoehtoisilla, osittain oikeilla tai hapuilevilla ajatuksillaan)


Sen lisäksi, että välttämisorientaatioon ohjaavat pedagogiikat ovat oppimisen kannalta haitallisia, tuottavat ne myös muutenkin sosiaalisesti kankeaan kulttuuriimme yhä uusia yksilöitä, joiden on vaikea toimia yllättävissä ja haasteellisissa tilanteissa. 

Käytän esimerkkinä asiakaspalvelua. Kävin taannoin painattamassa esitteitä pienessä kivijalkakopiopalvelussa. Painojälki oli, sanalla sanoen, huonoa (esitteen läpi kulki paksu viiva, kirjainten sisäosat olivat jääneet valkoisiksi jne). Kävin keskustelemassa asiasta neuvotteluhenkisesti, asiallisesti ja ystävällisesti: mitä tehtäisiin, painattaisivatko esimerkiksi uudet alehintaan, saisinko rahat takaisin vai mitä. Vastaus oli vihainen, hyökkäävä ja epämiellyttävä. ”Etkö tajua ettei koneista aina tule hyvää jälkeä? Meillä on muutenkin ongelmia sinisen värin kanssa! No saat rahat takaisin! Muista ens kerralla, ettei täältä voi odottaa saavansa jotain viimeisen päälle painojälkeä!” No jaa, en ollut saanut mitään tietoa, että sininen väri on ongelma. Lisäksi maksoin esitteistä täyden, aika kalliin hinnan, joten en tosiaan ollut tullut ajatelleeksi, etten voisi odottaa kunnollista jälkeä. 
Hyökkääminen oli kaikesta huolimatta tarpeetonta, sillä ei huono painojälki maailmaa kaada – asianhan voi korjata – mutta hyökkäävä asiakaspalvelija kaataa kyllä firmansa, ennen pitkää. Miksi hän siis toimi tuolla tavoin lyhytnäköisesti?

Väitän, että asiakaspalvelijana oli välttämisorientaation strategiakseen oppinut ihminen. Psyykkisesti ja firmansa talouden suhteen haastava tilanne aiheutti yllätyksen, eikä välineitä neuvotteluun tai minkäänlaiseen järkevään kohtaamiseen ollut. Sen sijaan suoritusorientaation omaksunut ihminen olisi ymmärtänyt, että kehnonkin tuotteen saanut asiakas mitä todennäköisimmin palaa huomatessaan firman hoitavan ongelmatilanteet luotettavasti – ei se, ettei tee virheitä, vaan se, että tietää firman korjaavan virheensä asiakkaan eduksi. Tämähän itse asiassa lisää luottamusta! ”Mestariorientoitunut” ihminen olisi varmaankin viis veisannut firmansa kohtalosta keskittyen ensiksi asiakkaan kohtaamiseen, siihen, kuinka hoitaa asia niin hyvin kuin mahdollista kaikkien kannalta tietäen, että tilanteen oikeanlainen hoitaminen johtaa väistämättä myös firman edun mukaiseen tilanteeseen pidemmän päälle.  

Vaikka suomalaisessa koulujärjestelmässä näkyy aiemmin esitettyjä välttämisorientaatiota tukevia piirteitä, mahdollistaa se myös oppimista tukevia, jopa oppimisorientaatioon johtavia asioita. Näitä ovat


  • opettajien autonomia (opettajaa ei sido viranomainen tai muu auktoriteetti, vaan hän on vapaa toteuttamaan opetuksensa viimeisimmän oppimistutkimuksen mukaisesti)
  • luottamus oppilaisiin (useimmissa tapauksissa oppilaat saavat suhteellisen luotetusti kantaa vastuuta omasta opiskelustaan kuitenkin niin, että tarvittavaa apua ja tukea on tarjolla)
  • ei pussinperiä: oppilaita eivät sido vanhempien tekemät tai ymmärtämättömyyttään tehdyt valinnat esimerkiksi jatkokoulutuksen suhteen, ja lisäksi suoritukset on useimmiten mahdollista tehdä uusiksi tai myös vaihtoehtoisin menetelmin
  • tasa-arvon ihanne: oppilaat opiskelevat enimmäkseen heterogeenisissa ryhmissä, jossa oppivat paitsi toisiltaan, myös sosiaalisuutta, eritahtisuutta ja erilaisten voimavarojen hyödyntämistä.

Pitäkäämme näistä kiinni myös vastaisuudessa!


4 kommenttia:

  1. Erinomainen kirjoitus tärkeästä aiheesta.

    "Äänettömässä luokassa opettajan kysymykseen vastaaminen saa suhteettoman suuren sosiaalisen huomion, toisin kuin keskustelut sallivassa ryhmäoppimistilanteessa"

    Ryhmäoppimistilanne ei ole ongelmaton välttämismotivaation kannalta: sosiaalinen laiskottelu, omien ajatusten huomiotta jättäminen ja vapaamatkustuksen aiheuttama suuttumus ovat esimerkkejä tapahtumista, jotka voivat saada välltämisreaktion aikaan ryhmätilanteessa. (lähteenäni tässä on Donald C. Penningtonin kirja Pienryhmän sosiaalipsykologiaa).

    Tietenkään ryhmäoppimisen ei tarvitse olla täydellinen oppimismetodi, vaan ainoastaan opettajavetoista luentoa parempi. Silti on hyvä tiedostaa sen aiheuttamat haasteet opettajalle tai ohjaajalle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Antti tästäkin!

    Kysyisin tarkennuksia: eikö sosiaalinen laiskottelu sekä omien ajatusten huomiotta jättäminen ole pikemmin välttämisreaktion ilmentymiä kuin sen aiheuttajia? Entä eikö vapaamatkustuksen aiheuttama suuttumus ole seuraus välttämisreaktiosta sen aijaan, että olisi sen syy? Tämä siis kirjaa lukemattoman kysymys.

    Erinomainen kiteytys oppimismetodin (epä)täydellisyydestä. Keskustelut turhan usein ajautuvat mustavalkoisille urille, kun unohdetaan, ettei esitetty ratkaise kaikkia ongelmia, eikä toisaalta ole sellaisenaan valmis. Eikä usein myöskään ole tarkoitettu vanhan korvaajaksi, vaan rinnalle. Keskustelujen soisi ajautuvan enemmän siihen, miten uutta, vanhaa ja lainattua kannattaisi yhdistää ja kehittää sen sijaan, että puolustetaan yhtä ainoaa tapaa tehdä asioita. Tästä hyvänä esimerkkinä käynnissä oleva vellova keskustelu TVT:n käytöstä opetuksessa. Paljon kuulee miksi ei ja miksi kyllä, vähemmän kuulee miten.

    VastaaPoista
  3. Sosiaalinen laiskottelu on suorastaan peliteoreettinen ilmiö, joka seuraa väistämättä ryhmässä toimimisesta. Klassinen esimerkki on Ringelmannin efekti : köydenvetoporukassa yksittäinen vetäjä käyttää sitä vähemmän voimaa, mitä enemmän joukkueessa on vetäjiä. Kun joukkueen koko kasvaa tarpeeksi isoksi, on yksittäisen vetäjän vaikutus koko ryhmän tulokseen melko mitätön, joten ihmiset eivät turhaan väsytä itseään. Tämä ponnisteluiden vähentäminen on ilmeisesti aika alitajuista, eivätkä ihmiset itse huomaa välttämättä tekevänsä niin.

    Sosiaalinen laiskottelu henkistä ponnistelua vaativissa tilanteissa liittyy enemmän odotuksiin ryhmän toiminnasta: jos uskoo, etteivät muut tee hommiaan täysillä, ei itsekään panosta kovin paljoa. Erityisesti jos on tilanteessa, jossa uskoo tulevansa hyväksikäytetyksi vapaamatkustajien takia (ns.  Sucker effect), lakkaa henkilö tekemästä töitä ja siirtyy herkästi itsekin vapaamatkustajaksi.

    Tätä tarkoitin sillä, että ryhmätilanteet voivat aiheuttaa välttämisreaktiota: jos usein uskoo olevansa ryhmässä "sucker", niin muuttuukin helposti vapaamatkustajaksi. Ja kuten tiedämme, usein toistuvat kokemukset alkavat vaikuttaa myöhempäänkin toimintaan. 

    Ajatusten huomiotta jättämisellä tarkoitin esimerkiksi aivoriihimetodissa piilevää ongelmaa. Jos ryhmässä ideoidaan vapaasti, voi yksittäisen jäsenen ideat hukkua ajatusten tulvaan. Mikäli henkilölle jää tunne, että kaikki hänen ajatuksensa ohitetaan, lakkaa hän osallistumasta.

    Sosiaalista laiskottelua ja muita ongelmia voi toki vähentää suunnittelemalla ryhmäoppimistilanteet sellaisiksi, että kaikilla on mielekästä tekemistä ja jokainen on selvästi vastuussa jostain osa-alueesta, jolloin vapaamatkustus muuttuu vaikeaksi. Ideointiinkin on aivoriihtä parempia metodeita, esimerkiksi nimellisten ryhmien tekniikka, jossa jokainen ensin kirjoittaa ideansa paperille ja niistä keskustellaan vasta sitten.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.