torstai 12. joulukuuta 2013

Vääränlaista konkretisointia

Olipa kerran hyviä maita ja huonoja maita. Hyvissä maissa opittiin hyvin. Näiden maiden koulutuksesta vastaavat johtajat onnittelivat toisiaan, löivät kättä ja totesivat, että onpa hyvä. He ryhtyivät yhteistuumin pohtimaan, millaisia rahastusmekanismeja voisivat keksiä hyvän tilanteensa hyödyntämiseksi.

Huonoissa maissa huolestuttiin. Siellä päätettiin ottaa selvää, mikä oppimista parantaa. Otettiin käyttöön ennakkoluulottomasti uusia menetelmiä, uudenlaista tekniikkaa, uusia rakenteita. Otettiin riskejäkin. Mitäpä siinä olisi voinut enää hävitä?

Sitten tehtiin testi. Hyvät maat olivat edelleen hyviä - joskaan eivät enää ihan niin hyviä - eikä huonoissakaan maissa näkynyt selvää muutosta, sillä uudistukset eivät olleet ehtineet vielä purra. Sen lisäksi, että huomattiin hyvien vielä pysyneen hyvinä ja huonojen huonoina, huomattiin myös, että hyvissä maissa opittiin samoilla periaatteilla kuin aina ennenkin. Huonoissa maissa puolestaan opittiin uusilla tavoilla.

"Hyi helkkari," sanoivat hyvien maiden koulutuksesta vastaavat johtajat, joilla kaiken lisäksi oli kiire omaa koulutusvientiään edistämään. "Noilla uusilla menetelmillä ei ole mitään tekemistä oppimisen kanssa. Näkeehän sen, millaiset maat niitä käyttävät."

Ja niin hyvissä maissa jatkettiin kuten aina ennenkin. Ja oltiin aina vähän vähemmän hyviä, huonojen ollessa hiljalleen vähän vähemmän huonoja. Kunnes eräänä päivänä hyvien maiden koulutusjohtajat havahtuivat huomaamaan, että olivatkin huonojen maiden koulutusjohtajia. PowerPoint-esitykset keskeytyivät, sillä hämmästys oli melkoinen. Niin koulutusjohtajat ottivat taskuistaan amerikka-merkkiset älypuhelimet ja twiittasivat: "whaaat? #PISA"




Tämä iltasatu on täysin kuvitteellinen, se saattaa heikentää oppimistuloksia ja sisältää mahdollisesti vääränlaista konkretisointia. Inspiraationa toimivat

http://yle.fi/uutiset/tietotekniikan_lisaaminen_kouluissa_saattaisi_vain_heikentaa_oppimistuloksia/6974545

http://harto.wordpress.com/2013/12/11/pisa-tulokset-populismi-ja-tieto-ja-viestintatekniikan-kaytto-opetuksessa/

https://www.facebook.com/groups/237930856866/permalink/10151772177016867/

1 kommentti:

  1. Just niin! Sadut kertovat aina asian parhaiten.

    Kyllä lukutaidon ainakin pitäisi olla mallillaan tällaisessa maassa, joka on näin hyvinvoipa ja vakaa ja jonka kieltä puhutaan ja kirjoitetaan samalla tavalla.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.